30. elokuuta 2018

Mökillä elokuussa 2018

Kesä lähenee loppuaan ja syksy saapuu. Elokuun loppupuolella olin viikonlopun Äkäslompolossa mökillä. Seudulla on vielä aika rauhallista, mutta ei kuitenkaan autiota. Maastopyöräilijöitä ja patikoitsijoita tuli vastaan metsäpoluilla yllättävän paljon epävakaisesta säästä huolimatta.

Ruskan aikana lomalaisten määrä kasvaa ja Äkäslömpolon kylänraitti herää hetkeksi eloon ennen talven sesonkia. Meidänkin mökille on tulossa lomalaisia syksylle.

Mökillämme on kirja, johon vieraat voivat kirjoitella kuulumisiaan ja kertoa, kuinka loma on mennyt ja onko mökki palvellut tarkoitustaan. Oli taas mukava lueskella vieraiden kommentteja ja huomata, että mökki on tuntunut tarkoituksenmukaiselta. Monesti mainitaan siitä, että mökki on siisti ja turhia tavaroita ei löydy nurkista ja siitä, että mökin varustus on hyvä. Astioita löytyy riittävästi ja välineistön puolesta mahdollisuus ruoanvalmistukseen on hyvä, mikä ei välttämättä kaikissa vuokramökeissä ole kuulemma mahdollista. Kiitos kaikille palautteista ja kirjoituksista. 

Välttämättä kaikkien vuokralaisten tiedossa ei ole ollut, että mökki on perheeni lomanviettopaikka. Mökin ensisijainen tarkoitus ei ole sen vuokrakäyttö. Koska itse viihdymme Ylläksen maisemisssa vain sulan maan aikaan pyöräillen ja patikoiden, niin olemme tarjonneet mökkiä vuokralle niihin ajanhetkiin, kun itsellämme ei ole sille käyttöä.

Meillä on ollut todella hyviä vuokralaisia tämän muutaman vuoden aikana, kun olemme omistaneet mökin. Paikat ovat säilyneet siistinä ja ehjinä sekä olemme saaneet palautetta siitä, jos joku asia ei ole toiminut. Kiitos.

Mökin tupaa on hieman remontoitu muutama vuosi sitten keittiönurkkauksen osalta sekä lämmin eteinen on tehty pari vuotta sitten. Seuraavana remonttikohteena on mökin sauna ja pesuhuone. Kovasti mietitään, millainen siitä tehtäisiin.

Alla on muutama kuva mökistä elokuulta 2018.